lauantai 20. toukokuuta 2017

M-e-i-l-l-ä o-n r-a-k-e-n-n-u-s-l-u-p-a


Kyllä, meillä on rakennuslupa. Siihen meni vain 576 päivää, siihen tarvittiin juristia ja siihen tarvittiin hallinto-oikeutta, mutta nyt meillä on lupa kourassa. Hyvin vaikea sitä on vielä itsekään uskoa, mutta tiistai-aamuna kello 6:04 kun olin ajamassa Jyväskylään työmatkalle pärähti Lupapisteestä sähköposti, jossa kerrottiin päätöksen tulleen. Sen verta tiukalla aikataululla olin Jyväskylään menossa ettei ollut aikaa pysähtyä tien varteen päätöstä lukemaan, kun vaatii kirjautumisen lupapisteeseen. Ei ollut siis muuta mahdollisuutta kuin odotella parisen tuntia, jotta Harri nousisi ja kertoisi saimmeko rakennusluvan vai emme. Viimein kahdeksan jälkeen sain soiton, että meidän rakennuslupa on mennyt sellaisenaan läpi. Mikäli se olisi mahdollista lisäisin tähän valtavan määrän sydämiä ja tuuletuksia.

Heti luvan saatuamme soittoa talomyyjällämme sekä talotehtaalle ja viimeinkin saimme antaa luvan tehtaalle aloittaa elementtien valmistuksen. Talomme etenee nyt siis tuotantoon ja elokuun kolmannella viikolla sen pitäisi saapua pohjoisesta tänne Kirkkonummelle. Hieman aikaisemminkin olisi toimitus ollut mahdollinen, mutta juhlimme häitä heinäkuun lopussa, josta lähdemme vielä hieman rentoutumaan ensimmäiselle "häämatkalle" Espanjaan. Tehdään sitten "kunnon" häämatka kun olemme saaneet kodin valmiiksi. Kumpikaan ei oikein malta pidemmälle reissulle tässä vaiheessa rakentamista lähteä. 

Meillä oli vielä läpikäytävänä muutamia tärkeitä seikkoja kotiimme liittyen, johon talotehdas odotti meidän päätöksiä. Oli siis tavattava talomyyjämme. Hieman meinasi olla aikataulu-ongelmia, kun varsinkin Harri tekee aamusta yöhön töitä eikä itsellenikään oikein vapaahetkiä hirveästi ole. On siis palaveerattava silloin kun siihen on aikaa, onneksi on joustava myyjä. Torstai-iltana ajoimme puoli kymmeneksi Tikkurilaan palaveeraamaan ja kotiin ehdimme juuri puolen yön maissa. 

Kävimme vielä kertaalleen toimitussisällön läpi ja mikä tärkeintä aina varmistaa että mikä ei kuulu toimitukseen. Halusimme olla 110 % varma, että toimitus sisältöön ei liity minkäänlaisia yllätyksiä meille. Sen lisäksi oli viimeiset hetket valita talon ulko-ovet ja ikkunat. Ulko-ovista oli valittava itse pää-ovi, olohuoneen terassi-ovi, kodinhoitohuoneen ovi sekä makuuhuoneemme parvekkeen ovi. Talotoimitukseen kuuluu Piklaksen ovet. Emme kuitenkaan löytäneet heidän mallistosta tarpeeksi tyylikästä ulko-ovea, joten tilasimme ovet Kaskipuulta ja maksoimme niistä siis hiukan enemmän. Ikkunat tulee Piklakselta. Ikkunoita valittaessa oli myös päätettävä mitkä ikkunat ovat aukeavia, mitkä ei ja mihin ikkunoihin haluamma hyönteisverkot. Ikkunoiden mukana tulee myös valkoiset sälekaihtimet. En nyt ole vielä ihan varma tuleeko ne jäämään niihin, mutta otetaan ne toki niihin ainakin näin alkuun. 

Alunperin olemme tilanneet Lapplilta asennuksen vain Vesikateasennus valmiuteen (alla havainnoiva kuva). Projekti on kuitenkin venynyt sattuneesta syystä ja toiveena olisi mahdollisimman pian päästä muuttamaan. Haave jouluksi kotiin elää vielä. Tästä syystä halusimme nostaa talon valmiusastetta hieman valmiimmaksi kuin Vesikate-asennus. Erinäisten mietintöjen ja laskelmien jälkeen päädyimme ottamaan Lapplilta vain elementtitoimituksen tontille ja tilasimme erillisen asennusporukan jatkamaan siitä talo ulkoa valmiiksi.  Saimme siihen hyvän suomalaisen isä-poika parivaljakon tekemään asennukset ulkoavalmiiksi. Ovat paljon asentaneet Lappli-taloja sekä heillä on hyvät referenssit. Heidän asennusaika tulee olemaan 1-2 kk. 



lauantai 13. toukokuuta 2017

Sisustusuunnittelija valittu

Olemme rakentamassa ensimmäistä kertaa. Olemme toki molemmat asuneet omistusasunnoissa jo monta kertaa mutta kyllä tulevaan kotiimme meillä on jo nyt paljon suuremmat tunnesiteet kuin yhtenkään aikaisempaan kotiin. Hassua, koti on vasta paperilla olemassa ja silti se on jo niin tärkeä ja ajatukset pyörivät sen ympärillä (välillä pakon sanelemana liiankin paljon). Sen myötä kiinnostus kotimme sisustamiseen on noussut aivan uudelle levelillä.

Sisustustyyliämme kuvaa varmasti parhaiten moderni ja skandinaavinen. Olemme aivan hullaantuneita valkoiseen ja harmaaseen. Selkeitä linjoja. paljon luonnonvaloa. kontrastia ja tyylikkäitä valaisimia. Olisi ihana vielä oppia yhdistämään kaunista suomalaista puuta sisustukseemme. Värejä kotiin hilllitysti tuodaan sitten erilaisin tekstiilein. Ja mikä parasta värejä voi muokata vuodenaikojen mukaan helposti. Myös erilasiin design-esineisiin olen aivan rakastunut. Tietää ainakin mihin käyttää palkkaansa talon valmistuttua. Suurimpana innoittaja itselle toimii varmastikin sisustusblogit, pinterest sekä Instagram. 

Minulla on hyvin vahvat mielipiteet sisutuksen suhteen. En kuitenkaan ole millään tavoin ammattilainen ja sen vuoksi olen palkannut sisusstussuunnitelijan auttamaan ja sparraamaan ajatuksiemme kanssa. Sekä myös pitämään punaisen lankan koko asunnon läpi. Neliöitä on sen verran paljon, että apu tulee todella tarpeen. On huomattavasti helpompaa sisustaa ja säilyttää sisustuksessa punainen lanka sadan neliön kodissa kuin lähes kolmensadan neliön kodissa. 

Kartoitin melko tarkasti sisustussuunnittelijat ja kysyin myös facebookin moderni ja skandinaavinen sisustus ryhmässä suosituksia hyvistä sisustussuunnittelijoista. Toiveena oli myös löytää sisustussuunnittelija läheltä, sillä uskon että käyntejä tulee projektin aikana. Löysinkin ihanan pienen Sisustusliike Ajattoman suosittelujen perusteella. Ja mikä parasta saan tukea lähialueen yrittäjää. Kirjoitan yhteistyöstä lisää lähiviikkoina kun työmme kunnolla pärähtää käyntiin, en malta odottaa ensimmäistä tapaamistamme ensi viikolla. 

Loppuun olen keränyt Teille inspiraatiokuvia Pinterestistäni







torstai 11. toukokuuta 2017

Julkisivut

Julkisivun valinta on yksi rakentamisen suuria päätöksiä, onhan se talon näkyvin osa. Meillä on viimein esitellä värillisiä julkisivukuvia. Olen niiden perään kysellyt jo monta viikkoa, mutta kävikin ilmi, että ne on lojuneet Harrin sähköpostissa, mutta ne eivät vaan ikinä päätyneet minulle asti. Miten tämä ei jotenkin yhtään yllättänyt minua. Mutta tuossa se nyt olisi, meidän koti. Olemme kovin tyytyväisiä. Se on juuri meidän näköinen, modernia ilmettä ja yksityiskohtia löytyy. Se ei ole unelmieni valkoinen rapattu kivitalo, mutta tiedän että tämä on täydellinen meille.


Ihan just yhteenhän tämä ei ole, mutta hyvin suuntaa antava kuva. Katto on tummemman harmaaa livenä sekä terassin kaiteet ja kellarin rimoituksen tarkka sävy on vielä auki mutta suunnitelmissa ruskean sävy tai tumman harmaa (kuten katto). Tuo kellarin "autotalli-ovi" ei tule noin selkeästi esille vaan sama rimoitus jatkuu kellarin alueen, myös oven päältä.

Ensimmäinen kuva on julkisivumme tielle päin. Toinen julkisivukuva on metsään/kallioon päin. Sen julkisivun kanssa ei alettu kikkailemaan eli sinne ei tule samanlaista lippaa kuin etupihan julkisivuun. Se kun ei oikein näy kenellekään niin päätimme jättää sen noin. 


Ilmettä saadaan varmasti isolla terassilla. Tuo sisäterassin rakentaminen on vielä hieman auki. Ennen lopputarkastusta se varmaan tullaan siihen rakentamaan, mutta ei varmaan yhtään aikaisemmin. Ulkoporealtaan sijoitus paikkakin on vielä aivan auki, jostain sen täytyy paikkansa löytää, mutta ehkä se selviää kun joku kaunis päivä olemme siinä vaiheessa, että terassi alkaa valmistumaan. 



Olenkohan muuten ainut jonka silmää kovasti häiritsee nuo palotikkaat. Mieheni valaisi minua, että on olemassa myös kokoontaitettavia seinäkiinnitteisiä palotikkaita, jotka näyttävät vain ohuelta listalta kun ne eivät ole käytössä. Mutta ne näyttää oikeastaan loppujen lopuksi omaan silmään vielä rumemmalta. Mun täytyy siis vain oppia elämään palotikkaiden kanssa.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Talonrakentajan vappu

Meidän vappu oli hyvinkin rauhallinen, syystä että Harri vietti kirjaimellisesti koko vapun tontilla maanrakennushommissa. Meille on tulossa ensi viikolla ensimmäinen kuorma tontille. Nimittäin kellarin ulkoseinäelementit tuodaan tontille ensi perjantaina. Ne tulevat kolmella puoliperävaunu-autolla ja mobiilinosturi tulee tontille nostamaan ne elementtitelineeseen. Kaikki elementit yhteensä painavat noin 70 000 kiloa. Tämän vuoksi tie autotallille piti tehdä kantavaksi elementtiautoja varten ja samalla tehdä tilaa mobiilinosturille. Eli meidän kellari ei tulekaan valuharkoista vaan valmiista elementeistä. Tällä säästämme melkoisesti aikaa, kun kellari-elementit vain nostetaan anturoiden päälle eikä tarvitse latoa valuharkkoja. 



Tontilla näyttää jotenkin todella karulta tällä hetkellä, kun maata on myllätty ja savea ja mutaa tuntuu olevan joka paikassa. Kuivempia aikoja ja aurinkoa on laitettu tilaukseen. Viikonlopun lumisade ei yhtään helpottanut tilannetta. Rakennustarkastajalta saimme tietoa viime viikolla, että päätös rakennusluvastamme olisi odotettavissa tällä viikolla. Nyt vain jännitämme minkälainen päätös sieltä on tulossa. Kaiken järjen mukaan myönteinen rakennuslupapäätös, mutta kun kyseessä on Kirkkonummen kunta ei uskalla riemuita ennen kuin meillä on mustaa valkoisella.