lauantai 20. toukokuuta 2017

M-e-i-l-l-ä o-n r-a-k-e-n-n-u-s-l-u-p-a


Kyllä, meillä on rakennuslupa. Siihen meni vain 576 päivää, siihen tarvittiin juristia ja siihen tarvittiin hallinto-oikeutta, mutta nyt meillä on lupa kourassa. Hyvin vaikea sitä on vielä itsekään uskoa, mutta tiistai-aamuna kello 6:04 kun olin ajamassa Jyväskylään työmatkalle pärähti Lupapisteestä sähköposti, jossa kerrottiin päätöksen tulleen. Sen verta tiukalla aikataululla olin Jyväskylään menossa ettei ollut aikaa pysähtyä tien varteen päätöstä lukemaan, kun vaatii kirjautumisen lupapisteeseen. Ei ollut siis muuta mahdollisuutta kuin odotella parisen tuntia, jotta Harri nousisi ja kertoisi saimmeko rakennusluvan vai emme. Viimein kahdeksan jälkeen sain soiton, että meidän rakennuslupa on mennyt sellaisenaan läpi. Mikäli se olisi mahdollista lisäisin tähän valtavan määrän sydämiä ja tuuletuksia.

Heti luvan saatuamme soittoa talomyyjällämme sekä talotehtaalle ja viimeinkin saimme antaa luvan tehtaalle aloittaa elementtien valmistuksen. Talomme etenee nyt siis tuotantoon ja elokuun kolmannella viikolla sen pitäisi saapua pohjoisesta tänne Kirkkonummelle. Hieman aikaisemminkin olisi toimitus ollut mahdollinen, mutta juhlimme häitä heinäkuun lopussa, josta lähdemme vielä hieman rentoutumaan ensimmäiselle "häämatkalle" Espanjaan. Tehdään sitten "kunnon" häämatka kun olemme saaneet kodin valmiiksi. Kumpikaan ei oikein malta pidemmälle reissulle tässä vaiheessa rakentamista lähteä. 

Meillä oli vielä läpikäytävänä muutamia tärkeitä seikkoja kotiimme liittyen, johon talotehdas odotti meidän päätöksiä. Oli siis tavattava talomyyjämme. Hieman meinasi olla aikataulu-ongelmia, kun varsinkin Harri tekee aamusta yöhön töitä eikä itsellenikään oikein vapaahetkiä hirveästi ole. On siis palaveerattava silloin kun siihen on aikaa, onneksi on joustava myyjä. Torstai-iltana ajoimme puoli kymmeneksi Tikkurilaan palaveeraamaan ja kotiin ehdimme juuri puolen yön maissa. 

Kävimme vielä kertaalleen toimitussisällön läpi ja mikä tärkeintä aina varmistaa että mikä ei kuulu toimitukseen. Halusimme olla 110 % varma, että toimitus sisältöön ei liity minkäänlaisia yllätyksiä meille. Sen lisäksi oli viimeiset hetket valita talon ulko-ovet ja ikkunat. Ulko-ovista oli valittava itse pää-ovi, olohuoneen terassi-ovi, kodinhoitohuoneen ovi sekä makuuhuoneemme parvekkeen ovi. Talotoimitukseen kuuluu Piklaksen ovet. Emme kuitenkaan löytäneet heidän mallistosta tarpeeksi tyylikästä ulko-ovea, joten tilasimme ovet Kaskipuulta ja maksoimme niistä siis hiukan enemmän. Ikkunat tulee Piklakselta. Ikkunoita valittaessa oli myös päätettävä mitkä ikkunat ovat aukeavia, mitkä ei ja mihin ikkunoihin haluamma hyönteisverkot. Ikkunoiden mukana tulee myös valkoiset sälekaihtimet. En nyt ole vielä ihan varma tuleeko ne jäämään niihin, mutta otetaan ne toki niihin ainakin näin alkuun. 

Alunperin olemme tilanneet Lapplilta asennuksen vain Vesikateasennus valmiuteen (alla havainnoiva kuva). Projekti on kuitenkin venynyt sattuneesta syystä ja toiveena olisi mahdollisimman pian päästä muuttamaan. Haave jouluksi kotiin elää vielä. Tästä syystä halusimme nostaa talon valmiusastetta hieman valmiimmaksi kuin Vesikate-asennus. Erinäisten mietintöjen ja laskelmien jälkeen päädyimme ottamaan Lapplilta vain elementtitoimituksen tontille ja tilasimme erillisen asennusporukan jatkamaan siitä talo ulkoa valmiiksi.  Saimme siihen hyvän suomalaisen isä-poika parivaljakon tekemään asennukset ulkoavalmiiksi. Ovat paljon asentaneet Lappli-taloja sekä heillä on hyvät referenssit. Heidän asennusaika tulee olemaan 1-2 kk. 



9 kommenttia:

  1. Onnittelut luvasta! Onhan tuo ihan käsittämätön odotusaika mutta nyt vaan täyttä höyryä eteenpäin suunnitelmissa ja tilauksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos! Kyllä välillä on tuntunutkin toivottomalta, mutta nyt tosissaan täyttä höyryä eteenpäin..

      Poista
  2. Onnea täältäkin! Meillä lupapaperit naapurikuulemista lukuunottamatta viime viikolla toimitettu kuntaan, mutta uskomme/toivomme, että lupa heltiää 2-4 viikossa. Ei pysty käsittämään tuollaisia himppasen pidempiä aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillähän toki vaikutti kun rakennamme "keskelle" ei mitään eli ei kaavoitetulle alueelle, joten aika lähtökohtaisestikin on pidempi kuin kaavoitetulle alueelle, mutta kyllähän se nyt silti hieman venähti :) Kyllä täällä Kirkkonummellakin kaavoitetulle alueille luvat heltiää huomattavasti helpommin.

      Toivottavasti saatte luvan pian! :) Se on kyllä mahtava fiilis :)

      Poista
  3. Paljon onnea! Ihan sydän pamppaili kuin luin selostuksesi sähköpostin saamisesta ja parin tunnin jännittävästä odotuksesta! :) Meilläkin oli pieniä haasteita lupaprosessissa, mutta voi vitsit sitä tunnetta kun päätös oli lainvoimainen!

    VastaaPoista
  4. Oikein paljon onnea!

    Meillä lukee lupapisteessä että "päätös annettu", mutta päätöksen tietoja ei vielä näy. Jaääntyksellä odotamme...

    VastaaPoista