sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Meillä on valtava kuoppa







Asiat on edenneet sillä kuten näkyy talon paikallamme on nyt valtava kuoppa. Eli perustukset siis työn alla. En tajunnutkaan miten iso kuoppa kellarille tulikaan rakentaa. Ja huippuhyviä uutisia meidän ei tarvitsekaan louhia, kallio tuli syvemmällä vastaan kuin oletimme. Melkoinen helpotus toki myös rahallisesti mutta ennen kaikkea ajallisesti, sillä suoraan sanottuna meillä ei kertakaikkiaan olisi ollut aikaa louhia.

Meidän talon korkeusasema olisi näin jäänyt 30 cm korkeammalle kuin hallinto-oikeuden päätökseen on kirjattu. Kysyimme kyllä kunnalta olisiko se käynyt, mutta kuten oletimmekin meidän pitää menää oikeuden päätöksen mukaan, joten jotta emme joudu louhimaan siirrämme taloa pari metriä alemmas ja näin saamme korkeusaseman määrätylle tasollle. 

Harri vietti siis viime viikonlopun kuoppaa kaivaen aamusta iltamyöhään tontilla. Kuoppa kaivetaan alakerran lattiapinnasta alaspäin anturaan ja kapillaarikatkon vaatiman mitan verran, riippuen maapohjasta. Eli jos kyseessä on epävakaa pohja niin pitää tehdä massanvaihtoa niin pitkälle kunnes löytyy kovaa tai joudutaan paaluttamaan. Meillä tuli osittain kallio vastaan ja toisella puolella siltti/moreeni pohja, joka kaivuun yhteydessä häiriinty  ja tästä syystä jouduimme tekemään massanvaihtoa louheeksi talon toiseen päätyyn.

Sain yksi ilta oppitunnin perustuksien teosta ja mm. mikä on kapillaarikatko, sillä mä voin ainakin nostaa käteni ilmaan ja todeta etten ennen kyseistä iltaa tiennyt mikä on kapillaarikatko. Näinkin pro omatoimirakentaja täällä siis kirjoittelee. Onneksi on tuo perheen toinen osapuoli, joka on ammattilainen näissä hommissa. Muutenhan täällä ei siis rakennattaisi. Jos joku muu on yhtä tietämätön (toivottavasti) kuin minä niin hain linkin, jossa kerrotaan kapillaarikatkosta. Loppuun kuva meidän perustussuunnitelmasta, jonka mukaan kuoppaa on kaivettu.


2 kommenttia:

  1. Komia on kuoppa teilläkin! Meillä saatiin nyt jo onneksi kuoppa täyteen :D Tämähän edistyy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa melko samoissa mennään! :) Juu ihanaa nähdä jotain konkreettista viimein! Tsemppiä sinne! :)

      Poista