keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Varsinaiset mutakekkerit

Meidän tontti on muuttunut melkoiseksi mutatantereeksi. Kirkkonummella on tullut vettä paaaaaljon viimeisen viikon aikana ja masentavasti katsoin loppuviikon sääennustetta ja sitähän on tulossa vielä rutkasti lisää viikonlopun aikana. Gimme me a break! Nyt oli pakko "avata" piha ja tehdä väliaikainen oja, jotta tontilla edes pystyy toimimaan. En tiedä mihin sääjumaliin voisin vedota, mutta mahdollisimman kuiva syksy olisi tilauksessa. Syksyn sateiden alettua meillähän piti olla jo talo päällä, mutta siinä aikataulussa ei valitettavasti pysytty.

Ei ole ihan hirveästi ylimääräistä tehnyt mieli olla tontilla vaan olen auttanut siinä missä pystyn ja muuten toiminut ruokakuskina. Kuten kuvista näkyy koirat eivät tällä hetkellä voi käydäkään tontilla ilman suihkuun joutumista. Tuo mustavalkoinen vielä kun oikein rakastaa kuralätäkköjä ja pikkulasten tapaan kivointa sen mielestä on pärskiä mutalammikoissa ja on ihan ok mennä makaamaan mutalammikkoon. Tapansa kullakin. Tuo muta myös ihanasti kulkeutuu mukana tontilta joka paikkaan. 

Tontilla on tehty paljon hommia ja viimeiset viisi päivää Harri on viettänyt aikaisesta aamusta pimeän tuloon tontilla, eikä ole ehtinyt töihin ollenkaan. Mitään radikaaleja isompia ulkoisia muutoksia ei ole tapahtunut ja välillä meinannut usko loppua, mutta sieltä on noustu ja nyt näyttää taas paljon valoisammalta. Maatäytöt on jatkuneet talon ympärillä, viemäriputkituksia vedetty, bitumikermit (vesieristys) nostettu ylös asti kellarin seinää sekä nostettu ja valettu terassin pilareita. Tuo terassin teko on muuten vienyt aivan valtavasti aikaa, toivon mukaan siitä tulee hieno. Terassinpilarit on nostettu harkoista ylös. Pilareita on talon ympärillä yhteensä 15 kpl ja jokaiseen on mennyt 18 harkkoa. Valu on pitänyt tehdä osissa ja niiden mallaaminen millilleen oikeaan kohtaan ja täysin suoraksi on hidasta puuhaa. Eipä ole salilla tarvinnut käydä, kun on roudannut harkkoja. 

Mutta ensi viikolla kuulkaas tapahtuu. Ensin tehdään terassi loppuun ja tasan viikon päästä keskiviikkona saapuu talotoimitus. 






3 kommenttia:

  1. Ei ole teidän sheltitkään kyllä mitään hienohelmoja 😁 Jos joku miettii kurapisteen tarpeellisuutta, niin nuo alimmat kuvat ovat melko mainio todiste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei. Näin juuri, kurapiste on ollut ensimmäisten joukossa suunnittelussa :)

      Poista

  2. ÄLÄ KÄYTÄ RAHOITUSRYHMÄSTÄ OTA YHTEYTTÄ NYT TÄMÄNÄ KAIKKI LAATU ALLE 2%.( prosperloanfirm@yahoo.com )

    Lainamme on hyvin vakuutettu, jotta suurin turvallisuus on meidän prioriteettiemme. Päämääränä on auttaa sinua saamaan ansaitsemasi palvelun. Meidän laina-ohjelma on nopein. Annamme laina minkä tahansa valitsemassasi valuutassa (dollari, punta, euro, dinaari jne.) Ja kesto on 1-50 vuotta lainan takaisinmaksamiseksi (turvallinen ja vakuudettomaksi).

    Tarvitsetko minkäänlaista lainaa ja sinulla on alhainen luotto-pisteet, onko sinulla vaikeuksia saada lainoja
    paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? ratkaisu sinun
    taloudellinen ongelma on PROSPER LOAN FIRM. Ehdot ovat erittäin kohtuullisia
    ja huomaavainen. Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluja, joihin kuuluvat: yrityslaina, velkojen konsolidointi lainat, henkilökohtaiset lainat, autolainat, hotelliluotot, opintolainat, kotimaisen jälleenrahoituksen lainat, joilla on alhainen korko @ 2% per henkilö, yritys ja yhteisö.

    Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: prosperloanfirm1@gmail.com, prosperloanfirm@yahoo.com tai prosperloanfirm@hotmail.com. Käytä ja ole vapaa orjuudesta.

    VastaaPoista